Tälle sivustolle tuotetaan asiantuntijavoimin käytännönläheistä ja päivitettyä tietoa pelastustoiminnasta. Löydä itseäsi kiinnostava pelastustoiminnan muoto ja tule mukaan vapaaehtoistoimintaan vuonna 2025.
Sisällöt suunnataan seuraaville kohderyhmille:
- Kansalaiset, vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet
- Viranomaiset
- Järjestöt ja yhteisöt
Kaikki pelastustoimiin osallistuvat ja vapaaehtoista pelastustoimintaa edistävät yhteisöt saavat haluamaansa näkyvyyttä sivustolla.
Uutta aineistoa tarjolla kohderyhmätahojen toimesta sekä aihetta käsittelevin artikkelein tällä sivustolla että linkkien kautta heidän omilla sivustoillaan. Teemme tätä yhdessä, otamme täydennys- ja päivitysehdotuksia vastaan.
Ajankohtaista:
- Muistio päättäjille: Pelastuspalvelujärjestöjen mahdollisuus auttaa häiriötilanteissa ja kehittää varautumista varmistettava (pdf)
- Tutkimustulokset vapaaehtoisten ja viranomaisten yhteistyöstä on koottu yhteen – SPEK on julkaissut tutkimustuloksia vapaaehtoisten ja viranomaisten yhteistyöstä.
- Pelastusopiston julkaisema Yhteistyö spontaanien vapaaehtoisten kanssa valmiustoiminnassa – Yhteispohjoismainen katsaus -julkaisu (pdf).
- Pelastustoimi – Mukaan vapaaehtoistoimintaan.
- Huoltovarmuuskeskus
Sivua ylläpitää yleishyödyllinen Reijo Rautauoman säätiö sr. toteuttaen sääntöjensä mukaista toimintaa edistämällä ja tukemalla pelastustoiminnan, katastrofiavun sekä logistiikka-alan kehittämistä, koulutusta ja tutkimusta.